Laturetki Kolin kansallispuistossa

Kevättalven säät suosivat hiihtolomalla, ja silloinhan piti ulkoilla koko taakse jääneen pimeän vuodenajan edestä.

Kävin tyttäreni kanssa Kolilla hiihtämässä. Latureittiä miettiessä reitti Ukko-Kolilta Mäkrälle ja takaisin alkoi kiinnostaa, vaikka osa siitä on merkitty vaikeustasoltaan mustaksi. Uskoin molempien kunnon ja hiihtotaidon kyllä riittävän.

Alkumatka Ukko-Kolin parkkipaikalta Mäkränahoon on melkein pelkkää laskua. Sitten alkaakin reitin haastavin osuus. Puronlanahosta Mäkrän huipulle kertyy nousua 130 metriä. Erittäin jyrkät nousut pitävät huolen siitä, ettei suksea juuri luistateta. Kaikki jyrkemmät osuudet pitää kiivetä haarakäyntiä. Tässä on viimeinen pitkä ja jyrkkä nousu Mäkrän huipulle.

Kaiken hikoilun jälkeen maisemat palkitsevat hiihtäjän.

Lumi ja kuura oli kiteytynyt 1–2 senttiä pitkiksi “höyheniksi”.

Upean näköisiä, mutta todella vaikea saada kuvaa ilman kunnon makro-objektiivia.

Mäkrälle tulee myös kovaksi tallautuneita lumikenkäuria. Näitä pitkin voisi kävellä tähän aikaan talvesta myös ilman lumikenkiä. Välillä kenkä tosin uppoaa hieman, mutta pääosin kävely onnistuu.

Kaunista! Jos ei täällä kelpaa hiihtää, niin missä sitten?

Maisemia Mäkrältä etelään. Taustalla näkyy Herajärvi.

Jyrkkien nousujen vastapainona ovat pitkät ja jyrkät laskut. Turvallisinta on hillitä vauhtia auraamalla voimakkaasti. Silti vauhtia on aivan riittävästi.

Ikolanahon vuokratupa. Tuvan pihalla on nuotiopaikka, jossa pidimme ruokatauon. Tästä on Ukko-Kolille enää 2,5 kilometriä. Muutama pidempi nousu, muutama lasku ja pitkä pätkä tasaista.

Viimeinen jyrkempi nousu ennen parkkipaikkaa.

Vaikka hiihtomatkaa ei tullut kuin 7 kilometriä, reitin yli 200 metrin nousu teki siitä kohtuullisen haastavan. Suhteutettuna maisemiin, nousimme saman verran kuin on Pielisen pinnasta Mäkrän huipulle.

Koska sää oli suosiollinen, kiipesimme vaatteiden vaihdon jälkeen Ukko-Kolille ja Akka-Kolille katselemaan maisemia.

Kotimatkalla ajoimme edellisen Kolin retken tavoin Pielisen yli 7 kilometriä pitkää jäätietä pitkin.

Jäätien vierellä kulkee myös retkiluistelurata. Hauska kontrasti, kun autot ja luistelijat kulkevat vierekkäin.

Retkiluistelijoille oli tehty kaksi levähdyspaikkaa, joilla oli tuoleja ja riippumatto. Mikäpä tämmöisellä säällä olisi loikoa riippumatossa keskellä järvenselkää?

Juttu julkaistu aiemmin Tervastulia-blogissa.

Lämmittävää chorizokeittoa pakkaspäivän piristeeksi

Kävimme Isojärven kansallispuistossa kipakkana pakkaspäivänä ja valmistin siellä helppoa, mutta maistuvaa chorizokeittoa. Alkupaloiksi tehtiin rapeita patonkeja kuhatahnalla. Nämä ohjeet sopivat mainiosti päiväretkille, etenkin viileisiin päiviin.

Muutamilla pikkunikseillä luonnossa kokkailusta tulee vähintään yhtä helppoa kuin kotikeittiössä hääräily. Oikeanlaiset välineet, vähän ennakkoon valmistelemista ja aikaa jää myös luonnosta nautiskeluun. Kokeilin Eskimon Tuplis- ja Vetsku-pusseja, jotka helpottavat retkiruokailua kummasti.

Katsokaa ohjeet videolta! Maistuvia retkihetkiä!

Pussit videolle tarjosi Eskimo Finland.

Ruskavaelluksella Korouoman rotkolaaksossa, Posio

Syksyllä 2016 koitti se odotettu hetki, kun poikaystäväni kanssa vihdoin pääsimme toteuttamaan ensimmäisen viikonlopun pituisen vaelluksen. Kohteeksi olimme alunperin kaavailleet Karhunkierrosta, mutta aikataulullisista syistä johtuen vaihdoimme kohteeksi Korouoman rotkolaakson reitin Posiolla.

Korouoma sijaitsee Posion kunnassa, noin 100 kilometrin päässä Rovaniemeltä. Korouoman rotkolaaksoon pääsee kolmesta paikasta. Rovaniemen suunnalta lähin aloituspiste on Koivukönkään lähtöportti, Posion suunnalta puolestaan Lapiosalmi. Pituutta polulla näiden kahden välillä on noin 27 kilometriä. Mikäli kohteena ovat jääputoukset tai Koronjään 5 kilometrin pituinen rengaslenkki, lähtöpaikkana toimii Saukkovaara.

Viikonloppuvaellu Korouoman rotkolaaksossa pähkinänkuoressa

Reitti: Koivuköngäs – Lapiosalmi – Koivuköngäs, edestakainen reitti
Yöpymiset: Pajupuron autiotupa ja Koivulammen laavu
Lähtö: Perjantaina noin klo 19.00 Paluu: Sunnuntaina noin klo 19.00
Päivämatkojen pituudet: Perjantai 10 km, lauantai 28 km, sunnuntai 15 km. Yhteensä 53 kilometriä.

Varusteet: Rinkat, makuupussit ja -alustat, trangia, ruokailuvälineet, puukot, otsalamppu (1 kpl, big mistake!) tulitikut.
Vaatteet: Alus- ja välikerrastot, hupparit ja collegehousut, 2 x urheilusukat + villasukat, ulkoiluhousut, Haglöfs -kuoritakit, vaelluskengät, kaulahuivit, pipot ja hanskat.

Muonat: Puurohiutaleita, kiisseliainekset, kana-nuudelikeitto, valmis lohikeitto, 2 x kana-makaronikeitto, 2 x kuivaretkimuonaa (Tikka Masala ja curry-turskaa), leipää, juustoa ja metvurstia, pähkinöitä, Mars-patukoita ja omenoita, vettä.

Koivukönkäältä Pajupuron autiotuvalle

Lähdimme Rovaniemeltä kohti Posiota syyskuisena perjantaina määränpäänä Korouoman rotkolaakso. Saavuimme Koivukönkään parkkipaikalle hieman ennen kello seitsemää illalla –  auto parkkiin, rinkat selkään ja eikun matkaan!

Polku oli heti alkumatkasta helppokulkuista ja saavuimmekin ensimmäiselle laavulle ja nähtävyydelle muutaman sadan metrin patikoinnin jälkeen. Kyseessä oli itse Koivukönkään jylhästi humiseva putous Kurttajoessa.

Koivuköngäs on nelimetrinen ja yksi Suomen nuorimmista vesiputouksista, sillä sen syntyajankohta sijoittuu vuoteen 1893. Tarina kertoo, että tässä kohtaa Kurttajokea oli rakennettu veden kulkua säätelevä uittopato eli tammi. Kurttajoen tammivahdit kuitenkin humaltuivat eräs yö niin tuiskeeseen, että Kurttajoen vesi pääsi murtamaan padon, ja näin ollen muuttamaan koko joen kulkua pysyvästi. Vanha joenuoma on edelleen nähtävissä Kurttajoen länsipuolella. Tämä on upea, loivasti laskeva humiseva putous – kannattaa käydä katsomassa!

Koivukönkään jälkeen matka taittuu metsäisessä maastossa kohti rotkolaakson reunaa, ja seuraavaksi saavuimme Pirunkirkon laavulle, noin kaksi kilometriä lähdön jälkeen. Tällä kohtaa saa jo ensimakua Korouoman pystysuorista seinämistä ja niitä vuoraavista lohkarekasoista.

Pirunkirkon jälkeen polku lähtee myötäilemään verkkaisesti lipuilevan ja mutkaisen joen uomaa. Muutama sata metriä kuljettuamme polku haarautui saman pituisiksi ylä- ja alareiteiksi. Yläreitti oli kuvailtu haastavammaksi, joten päätimme aikataulusyistä johtuen kulkea menomatkalla tasaista alareittiä pitkin. Sekä ylä- että alareittien pituudet ovat noin kaksi kilometriä.

Yhteensä noin kuusi kilometriä taivallettuamme saavuimme Kanjonilaavuille. Tästä eteenpäin reitti kulkee Koronjää-rengasreitin toista puoliskoa myötäillen vajaa kaksi kilometriä, jonka jälkeen se erkanee kapeaksi metsäpoluksi. Sitä kuljetaan reilu kaksi kilometriä, kunnes saavutaan Pajupuron autiotuvalle. Kaiken kaikkiaan ensimmäisen illan matkaksi tuli yhteensä reilut 10 kilometriä.

Reitti on pääsääntöisesti hyvin helppokulkuista aina Kanjonilaavuille asti. Siellä pysähdyimmekin hetkeksi ja pohdimme ankarasti, olisko meidän ollut järkevintä pysähtyä siihen yöksi. Ilta alkoi nimittäin hämärtää jo tosissaan, mutta paukkuja ja haluja olisi vielä riittänyt jatkamaan matkaa eteenpäin. Niinpä, huolimatta valon vähenemisestä, jatkoimme eteenpäin kohti Pajupuron autiotupaa.

Tämä ratkaisu osoittautui jo Koronjään reittiosuudella varsin haasteelliseksi, sillä pimeys nieli meidät sisäänsä pikkuhiljaa. Reitti alkoi kulkea kumpuilevien pikkuharjujen päällä, mutta selvästi huomasi, että tämä päiväretkikohteenakin suosittu osuus oli hyvin hoidettu – uudet nyörikaiteet antoivat tukea jyrkimmissä nousuissa ja laskuissa.

Pian emme nähneet enää kanjonin jylhiä reunoja, pimeys terävöitti kuuloaistia ja Korouoman kuuluisien vesiputousten vaimea humina ja lorina kertoivat matkan etenemisestä. Vesiputousten kohdat oli merkitty kylteillä, mutta otsalampun valossa ei näkynyt kanjonin seinämiä. Viimeisimmän vesiputouksen jälkeen reitti teki vielä viimeisen jyrkän laskun ja nousun, ennen kuin Pajupurolle jatkava osuus erkaantui oikealle.

Tästä eteenpäin reitti kulki edelleen harjuisessa maastossa, pikkuisten purojen ja kivisten osuuksien poikki. Amatöörimäinen mokamme napata mukaan vain yksi otsalamppu todistautui todelliseksi virheeksi näiden petollisten polkuosuuksien kohdalla. Loppujen lopuksi kaivoimme esiin kännykän taskulampun ja mietimme, ettei matkaa voi olla enää paljon jäljellä!

Usko meinasi loppua kesken, mutta viimein, hitaan ja varovaisen taivalluksen jälkeen, säkkipimeän rotkolaakson pohjalla, edessämme nökötti Pajupuron autiotupa. Tupa todellakin oli autio ja vieraskirjan viimeisin merkintä osoitti, että kulkijoita oli ollut vain pari päivää aikaisemmin yöpymässä tuvalla. Kaminaan sytytetty tuli lämmitti kolean tilan pian ja ulkona lämmitimme trangiassa pikaisesti iltapalaa.

Kaiken kaikkiaan matkaan kului aikaa noin neljä tuntia lähtöpaikalta.

Pajupurolta Lapiosalmelle ja paluu Koivulammen laavulle

Aamu valkeni kuulaana ja raikkaana. Mikä autuus onkaan kuunnella hiljaista heräilevää luontoa – pikkulintujen löpertelyä puissa ja läheisen puron pehmeää solinaa.

Kokkasimme trangialla maukkaan aamiaispuuron ja lämmittimme termokseen lohisoppaa myöhempää ruokailua varten. Meikämandoliini otti eräoppaan elkein haltuunsa kahvinkeiton trangiapannulla, jonne tyhjensin puolet kahvipakkauksesta. Kävikö mielessä, että viiden litran nokipannulla kahvinkeitto on hieman eri kaliiperia kuin alle litran trangiapannulla? No ei käynyt.

Saimme kuitenkin kahvinkeittoni tuloksena lorotettua tymäkkää purunsekaista eräespressoa kuksien pohjalle ja irvistellen kumosimme ne kitoihimme. Jostain syystä tämän seuraksena menetin kahvinkeitto-oikeuteni loppumatkalle.

Pajupuron autiotuvan ympäristö oli viihtyisä. Alueella on ulkokeittiö, tulirinki, ulkohuussi ja puuvaja. Läheinen pikkujoki oli kaivertanut hiekkaiset törmät jyrkiksi, joten pientä taitelua vaati löytää hyvä astioiden huuhtomispaikka. Sen tehtyämme ja tuvan puuvarastot täytettyämme kiskoimme rinkat jälleen selkään ja matka jatkui.

Tämän päivän tavoitteena oli taivaltaa aina Korouoman toisessa päässä sijaitsevalle Lapiosalmen lähtöpisteelle, ja sitten takaisinpäin ja yöpyä teltassa tai jollakin laavulla Pajupurosta Lapiosalmelle päin. Pajupurolta noin 4,5 kilometrin tasaisen niittymaisemia ja loivia harjuja halkovan matkan jälkeen saavuimmekin seuraavalle mahdolliselle yöpymispaikalle, Koivulammen laavulle. Se nökötti niin kauniilla paikalla peilityynen lammen rannalla, että päätimme saman tien tähdätä sille yöpymään.

Koivulammelta taivalsimme metsän läpi Koronlatvajärven rannalle, jonka viertä polku jatkoi eteenpäin. Pysähdyimme aivan järven toisessa päässä, korkeilla kallioilla ihastelemaan upeaa järvimaisemaa ja syömään välipalaa. Aivan alapuolellamme sijaitsi Koronlatvajärven laavu, mutta sille emme poikenneet, vaan jatkoimme matkaa syvien harjukuoppien halki ja jyrkkien hiekkarinnenousuja jälkeen eteenpäin.

Kilometri Koronlatvajärveltä polku ylittää metsäautotien, joka voi toimia siis myös lähtökohtana Korouoman reitille. Tien ylityksen jälkeen reitti kulkee edelleen hiekkapohjaisessa maastossa, mutta polulla on myös tosi paljon kiviä. Reitti mutkittelee tieltä noin 700 metriä, kunnes saavutaan humisevan pikkujoen ja siinä olevan kivikkoisen kosken rannalla sijaitsevalle Aimojärven laavulle.

Tämän jälkeen reitti kipuaa harjujen laelle ja jatkuu kivikkoisena ja jyrkkärinteisenä eteenpäin. Molemmilla puolilla metsän läpi välkkyvät järvet kertovat jo itsessään kuinka monipuolinen Korouomaa halkova reitti on. Alkutaipaleen jyrkät rotkoseinämät vesiputouksineen muuttuvat kauniiden niittymaisemien jälkeen erilailla jylhäksi harjumaisemaksi järvien keskellä.

Noin 5,3 kilometrin loppumatka taittui järvien keskellä mutkittelevalla polulla, kunnes saavuimme Lapiosalmen lähtöpisteelle. Alueella on laavut, ulkohuussit, laituri ja tulipaikat ja siellä pistimme poskeemme omenat sekä kouralliset pähkinöitä.

Lepohetki tuli tarpeeseen, ja onnittelimme itseämme talsitusta taipaleesta. Korouoma päästä päähän oli todellakin ollut maisemiltaan ihastuttava. Koko matkan aikana vastaamme ei ollut tullut kuin yksi retkeilijäporukka, ja Koronlatvajärven laavulla olimme nähneet muutaman retkeilijän aamutoimilla.

Lapiosalmen pisteellä oli pari henkilöä kuvaamassa mainosvideota alueesta, ja mekin pääsimme edustamaan filmille reipasta retkeilyhenkeä. Tosin reippaudesta ei ollut omalla kohdalla juurikaan jäljellä muuta kuin rippeet – edellisenä kesänä niksauttamani nilkka oli tosissaan alkanut vihoitella, ja matkanteko oli ollut aikamoista raahustamista. Pari kilometriä ennen Lapiosalmea siemailtu lohisoppa sai kuitenkin sisun palaamaan takaisin jäseniin, ja näin ollen viimeinen riuhtaisu tuli toteutettua.

Ai niin, mutta eihän tämä edes ollut vielä tämän päivän lopetus. Meillä oli edessä nyt sama matka Lapiosalmelta kohti Koivulammen laavua! Lapiosalmella hetken levähdettyämme, päivänä aikataulu alkoi kuitenkin painaa päälle ja kohosimme jälleen uuteen nousuun. Paluumatkan eteneminen oli aika verkkaista, aurinko paistoi lämpimästi ja viileähkö syysilma tuntui kirpeänä iholla. Pysähtelimme useasti mutustamaan evästä, hengähtämään ja ähisemään rasituksesta sykkiviä reisilihaksia.

Pienissä retkeilyuupumuspähinöissä teimme toisen amatöörimäisen mokan yrittäessämme oikaista yhdestä kohtaa kohti Koronlatvajärven näköalapaikkaa. Tässä kohtaa oli tuo vihoviimeinen monttu, joka oli koristeltu jyrkillä hiekkarinteillä. Nokkeluuksissamme ajattelimme, että hei, miksipä emme kiertäisi kepein askelin kyseistä montunpohjaa sen yläreunoja pitkin toiselle puolelle. Joku toinenkin oli ilmeisest saanut tämän saman ajatuksen, sillä tallaantunut polku antoi viitteitä siitä, että samaa missiota oli yritetty aikaisemminkin. Harmillisesti tämä osoittautui turhaksi yritykseksi, sillä polku vei hakkuuaukiolle, jossa emme enää olleet varmoja suunnasta. Nöyrinä retkeilijöinä palasimme jälkiämme takaisin ja kokemaan jyrkän kauniin monttuelämyksen uudestaan. Ai reisiparat!

Punnerrettuamme itsemme Koronlatvajärveä koristavien jylhien kallioiden päälle pidimme viimeisen evästauon. Tästä ei ollut enää kuin muutama kilometri takaisin Koivulammen laavulle. Ilta-aurinko alkoi painua mailleen, joten pitkää pysähdystä emme pitäneet. Sukkuloimme kallioilta alas Koronlatvajärveä myötäilevälle rantapolulle, jonka varrella pysähdyimme täyttämään vesipullot solisevasta purosta.

Hämärtyvä ilta ja pimeä metsä saivat loppumatkan tuntumaan erityisen pitkältä. Aloimme jo ihmetellä tuleeko se laavu koskaan vastaan ja lopulta kaivoimme jälleen otsalampun esiin. Väsymys meinasi pistää pinnan kireälle, mutta helpotus oli suuri kun tulimme viimein Koivulammen laavulle vievän polun haaraumaan. Koikkelehdimme viimeiset metrit vetisten mättäiden läpi pienelle saarrekkeelle, jolla laavu lepäsi.

Pimeys nieli meidät jälleen täysin ja otsalampun valossa sahasimme ja pilkoimme puita nuotiota varten. Tuli lämmitti mukavasti ja trangialla valmistimme kuivamuona-ateriasta illallisen. Laavulla eikä koko matkalla Lapiosalmelta ollut tullut vastaan ristinsielua. Öinen metsä, ilman viileys ja nuotion savuinen tuoksu ovat todellista sielun lepoa. Kaukana kaikesta, rankan fyysisen suorituksen jälkeen, vatsa täynnä ja lämpinämä – mitä muuta se ihminen tarvitseekaan?

Koivulammen laavulta putousten ja yläreitin kautta takaisin Koivukönkäälle

Viimeinen päivä, viimeinen ponnistus! Heräsimme jälleen raikkaaseen syysaamuun Koivulammen laavulla. Saareketta ympäröivä peilityyni vesi heijasti upeasti ruskan väriloistoa ympärillämme. Valmistimme puuroaamiaisen ja keitimme kana-makaronikeitot termokseen. Aamukahvi maistui erityisen hyvältä – ehkäpä johtuen kauniista ympäristöstä, ehkäpä siitä, että en ollut päässyt vaikuttamaan asiaan.

Rauhallisten aamutoimien jälkeen sanoimme hyvästit tälle rauhan tyyssijalle ja palasimme polulle nokka kohti Pajupuroa ja Koivuköngästä. Lihakset kolottivat vielä edellisen päivän suorituksesta, mutta vertyivät pian taas uuteen iskuun – ainakin väliaikaisesti.

Matka Pajupurolle taittui metsä- ja niittyosuuksilla polveilevalla polulla. Eräniityt ja niiden reunoilla osittain romahtaneet tai pystyssä olevat heinäladot kertovat tarinaa alueen menneestä historiasta. Korouoman jyrkät seinämät alkoivat jälleen kohota ympärillämme. Pysähdyimme Pajupuron autiotuvan tulipaikalla pikaisesti haukkaamaan evästä ennen kuin jatkoimme matkaa.

Oli kuin uusi elämys kulkea ensimmäisen illan säkkipimeydessä käveltyä osuutta valoisaan aikaan. Mättäiden ja purojen läpi kulkeva polku oli kapea ja vaati tarkkaa askellusta. Saavuimme Koronjään rengasreitin pätkälle ja vesiputousosuudelle. Vesiputouksia on tällä kohtaa paljon, muun muassa Mammutti, Sininen putous, Ruskea virta ja Jaska Jokunen.

Nämä vesiputoukset ovat erityisen suosittuja talvella, sillä jäätyessään ne muodostavat mainioita jääkiipeilykohteita. Näistä voit käydä lukemassa lisää Retkipaikan Upen kirjoittamasta artikkelista Korouoman jääputouksella. (Toim. huom: Retkipaikan lukijat äänestivät nämä jääputoukset vuoden retkipaikaksi 2015!) Jääkiipeilyä haluaisin vielä itsekin kokea Korouomassa – sen verran upeat maisemat ovat jo syysaikaankin!

Sunnuntaina Koronjään rengasreitillä näimme muutamia retkeilijöitä ja Kanjonilaavun taukopaikalla oli suorastaan ruuhkaa. Rengasreitti onkin varmasti mainio päiväretkikohde niin suuremmille porukoille kuin perheillekin. Itse aloimme olla jo sen verran piipussa tässä vaiheessa, että emme meinanneet rinkkoja jaksaa vääntää selästä irti. Hörpimme lounaskeittoa termoksesta, lepuutimme jalkoja ja rupattelimme mukavia muiden retkeilijöiden kanssa.

Ei auttanut kuin jatkaa matkaa kohti Koivuköngästä. Mutkittelevaa joenuomaa seuraileva polku saapui ylä- ja alareitin haarautumiskohtaan ja kuten aiottua, lähdimme kipuamaan kohti kanjonin lakea. Kohde ylhäällä oli osuvasti nimetty Julmakallioksi, ja julmaa meno olikin. Jyrkkä nousu pisti puuskuttamaan, reidet itkemään ja hien virtaamaan uudella voimalla. Polku oli jyrkkä, kivinen ja juurakkoinen, joten suurta varovaisuutta tulee noudattaa erityisesti väsyneillä jaloilla.

Reitti ei helpottunut kanjonin yläreunalle päästyämme, vaan jatkui louhikkoisena ja vaikeakulkuisena pitkin reunamaa. Pysähdyimme useaan otteeseen lepäämään ja palauttamaan voimaa kehoon, kunnes taas lähdimme hivuttautumaan eteenpäin.

Erityisesti mieleen painui osuus jyrkässä, mättäisessä rinteessä kapealla polulla, kiertäen kanjonin reunaa eteenpäin. Tämä yläreitti ei tosiaan ole heikkohermoisille tai korkeanpaikankammoisille!

Saavuimme lopulta, ikuisuudelta tuntuneen taivaltamisen jälkeen, Julmakallion laavulle. Loikoilimme totaalisen uupuneina siellä penkeillä lasittunut katse silmissämme, mutta kaikki tuntui olevan juuri sen arvoista. Maisemat olivat upeat! Ruskaluonto ja sen väriloisto näkyi henkeäsalpaavalla voimalla alapuolella komeilevassa rotkolaaksossa, jonka oranssinkeltaisia niittyjä halkoi mutkitteleva tummavetinen joki. Kaikki ponnistelut tuntuivat olevan tämän hetken arvoisia!

Lopulta käskytimme itsemme takaisin liikkeelle, ja paluu alapuolella sijaitsevan kanjonin pohjalle alkoi. Aivan ennen loppua alamäki muuttui auringon harmaannuttamiksi portaiksi, joiden näköalatasanteelle pysähdyimme vielä kerran ihailemaan maisemia. Rappusten laahustaminen alas oli väsyneille jaloille sekin kova ponnistus, mutta loppujen lopuksi pääsimme maan tasolle aivan Pirunkirkon liepeille.

Pirunkirkon laavulla pysähdyimme vielä kerran popsimaan viimeiset suklaapatukat virtaa antamaan. Väsymys ja viime päivien matkanteko aiheuttivat hysteerisisä naurunpyrsäkhdyksiä – emme voineet uskoa kuinka väsyneitä olimme ja kuinka kauan tämän viimeisen päivän lyhyt etappi oli meiltä vienyt!

Hyväntuulisina jatkoimme matkaa kohti Koivuköngästä. Matka taittui joutuisasti pitkospuita ja suo-osuuksia pitkin Kurttajoelle. Laskeuduimme Koivukönkään laavulta vielä joen rantaan katsomaan pauhaavaa köngästä ja pesemään kädet ja kasvot kylmässä koskivedessä. Tämän jälkeen oli jäljellä enää muutama sata metriä parkkipaikalle ja sehän sujui meiltä ilman kommelluksia.

Korouoman rotkolaakso on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka! Reitti Koivukönkäältä Lapiosalmelle on monipuolinen ja vesiputoukset kesällä sekä talvella hienoja nähtävyyksiä. Itselle mieleenpainuvinta oli juuri rotkolaakson osuus aina Pajupurolle asti, ja sekin voi toimia hyvänä edestakaisena reittivaihtoehtona, mikäli Lapiosalmelle taivaltaminen ei mahdu suunnitelmiin.

Vaellusreitin hiljaisuus oli yllättävää – olisi voinut luulla, että reitillä olisi ollut paljon enemmän kulkijoita. Suosittelen reittiä lämpimästi kanssaretkeilijöille – jylhät rotkon seinämätä ja valtavat lohkarekasat ovat todella näkemisen arvoisia!

Koivukönkään parkkipaikan kartta. Tasokoordinaatit  N=7341280.914314463, E=520492.89662892633.

Vierailun ajankohta 9.-11.9.2016

Videoblogi: telttaretki Nuuksioon on paras mahdollinen after work

Elokuun lopussa kiireisen työviikon jälkeen pakkasimme teltan ja muut tarvikkeet reppuun ja ajelimme Valtterin kanssa Nuuksioon retkelle. Oli kreisiä huomata, miten muutaman kilometrin metsässä kävelyn jälkeen fiilis oli jo ihan erilainen: ei ollut enää yhtään niin hätäinen olo.

Tässä pikkuklippi aiheesta ja alla myös kuvia. Anteeksi tuo kamala naksutus! Se tulee gopron avoinna olevasta kannesta, lupaan ettei sitä kuuluu enää seuraavissa videoissa.

fromholtznuuksio

En tajunnut pakatessa, miten pinkiltä näytän!

fromholtznuuksio2

Polulla käveleminen tekee hyvää jaloille ja mielelle!

fromholtznuuksio3

Kukas se siellä.

fromholtznuuksio4

Nuuksion mustat lammet tekevät kauniita heijastuksia.

fromholtznuuksio5

Matkalta löytyi myös Pokestoppi (miten se kirjoitetaan?). En ole itse vielä kokeillut peliä, enkä tiedä uskallanko.

fromholtznuuksio6

Aamun aurinko maalasi metsän kauniiksi.

fromholtznuuksio7

En keksi kovin monta parempaa tapaa aloittaa aamu.

Juttu julkaistu aiemmin Pipo silmillä -blogissa.

EnChroma-lasit avaavat punavihersokealle uuden värikkään maailman

Niinkuin monet muutkin hyvät keksinnöt, myös EnChroma-lasien apu punavihersokeille, keksittiin vahingossa. Lasien kehittäjä Don McPherson oli pelaamassa frisbeegolfia punavihersokean ystävänsä kanssa. Kasvoillaan McPhersonilla oli lasit, jotka hän oli kehittänyt avuksi kirurgeille.

Lasit näyttivät niin hienoilta, että Donin ystävä pyysi saada kokeilla niitä. Laseilla hän näki värejä, joita ei ollut ikinä ennen nähnyt. Tästä innostuneena McPherson alkoi selvittää, kuinka värisokeat voisivat nähdä värit paremmin. Kansallisen terveysinstituutin (National Institute of Health) tukemana alkoi kehitystyö, ja seitsemän vuotta myöhemmin syntyi yritys nimeltä EnChroma.

Punavihersokeana luontokuvaajana ja innokkaana retkeilijänä kirjoitin viime talvena Tervastulia-blogiini artikkelin “Punavihersokeus ja valokuvaus- mahdoton yhtälö?” Tästä virisi blogini fb-sivulla innokas keskustelu, jossa joku keskustelijoista kysyi, olenko kuullut EnChroma-laseista. Olin kyllä kuullut, mutta en ollut asiaan sen kummemmin perehtynyt.
EnChroma 1Luin laseista kaiken järkevän saatavilla olevan tiedon, ja kokemukset kuulostivat liian hyvältä ollakseen totta. Neljä viidestä punavihersokeasta näki laseilla värit lähes normaalisti.

Joskus värit näkyvät paremmin heti lasien laittamisen jälkeen, joskus silmien tottuminen vie 10–15 minuuttia. EnChroman sivuilla erityisesti painotettiin, että lasit eivät korjaa värinäköä, vaan auttavat ihmisiä näkemään värit paremmin.

Taustatietoa lukiessani opin myös, että myös punavihersokeustyyppejä on erilaisia. Tähänkin EnChroma on kehittänyt avun, ja erilaisilla linsseillä voidaan auttaa erilaisia värinäön puutteita.

Otin yhteyttä EnChroma:an ja pyysin saada testattavaksi lasit. Vastaus oli myöntävä, ja he pyysivät ensiksi tekemään online-värisokeustestin heidän verkkosivuillaan. Testi antoi tuloksen “Strong deutan”. Tämä tarkoittaa vahvaa punavihersokeustyyppiä, jossa muun muassa sininen ja violetti, vihreä ja harmaa voivat sekoittua tietyissä värisävyissä. Avuksi EnChroma ehdotti CX-25-tyyppisiä aurinkolaseja sekä CX-65-tyyppisiä laseja, jotka on kehitetty erityisesti tietokoneella tapahtuvaan valokuvien editointiin.
EnChroma 6Runsaan viikon odottelun jälkeen lasit saapuivat kuriirifirman tuomana. Sovimme EnChroman kanssa, että ensimmäiset reaktiot lasien laittamisesta kuvataan videolle, joten pyysin paikalle videokuvausta harrastavan ystäväni. Kuvauspaikaksi saimme Joensuun kasvitieteellisen puutarhan Botanian, jossa on piha-alueiden lisäksi sisällä suuri trooppinen puutarha.

Vaikka olin valmistautunut Youtube-videoita katselemalla lasien tuomaan tunnereaktioon, se yllätti silti. Ensin kaikki näytti oksettavan punaiselta, sitten sininen alkoi näyttää sinisemmältä kuin ennen. Muutaman minuutin päästä alkoivat vihreät puut näyttää erilaisilta ja ruohokin sai uusia sävyjä.

Se oli tunteikas hetki. En osannut sanoa mitään ja nieleskelin liikutusta. Kuinka kaunis oli maailma! 35 vuoden jälkeen eteeni avautui kokonaan uusi väripaletti, josta en ollut osannut aikaisemmin edes kuvitella.

Eihän aukuinen mies itke liikutuksesta? Muuten vain piti huomaamatta välillä pyyhkäistä silmäkulmaa kuivaksi.

Eihän aukuinen mies itke liikutuksesta? Muuten vain piti huomaamatta välillä pyyhkäistä silmäkulmaa kuivaksi.

Botania on täynnä upeita trooppisia perhosia. CX-25-laseilla niistäkin löytyy uusia värisävyjä.

Botania on täynnä upeita trooppisia perhosia. CX-25-laseilla niistäkin löytyy uusia värisävyjä.

Seuraavaksi siirryimme sisälle. Trooppisessa puutarhassa värit räiskyivät kuin ilotulituksessa. En taaskaan osannut sanoa oikein mitään, niin hämilläni kaikesta olin.

Kokeilin vaihtaa saamieni ohjeiden mukaan välillä tietokonekäyttöön suunnitellut sinertävät CX-65-lasit. Niillä värit näyttivät kylmemmiltä, mutta edelleen näin vihreästä pensaasta punaiset marjat paremmin kuin ilman laseja, ja vihreiden lehtien pilkut olivatkin yllättäen vaaleanpunaisia eivätkä likaisen valkoisia.

Tämän värinenkö tämä oikeasti on?

Tämän värinenkö tämä oikeasti on?

Punaiset marjatkin löytyivät vihreästä pensaasta helposti.

Punaiset marjatkin löytyivät vihreästä pensaasta helposti.

Mahtoi se olla näky, kun aikuinen mies hypistelee kaikkia kasveja kuin lapsi tavaroita lelukaupassa. Punaiset kukat näyttivät niin kauniilta, että niitä olisi voinut katsella loputtomasti. Välillä piti huomaamatta pyyhkäistä silmäkulma kuivaksi, että näki taas sen kaiken kauneuden. Trooppisen puutarhan sähkönsiniset perhosetkin näyttivät erilaiselta kuin ennen.

Punavihersokealla silmän värejä erottelevat tappisolut ovat viallisia, jolloin keltainen ja vihreä valontaajuus menevät liikaa päällekkäin. Tästä johtuen silmä ei pysty erottelemaan kaikkia värejä. EnChroma-lasien toimintaperiaate on suodattaa tietyt valontaajuudet pois, jolloin silmä pystyy erottelemaan värit paremmin.

EnChroma 7

Botanian trooppista väriloistoa parhaimmillaan. Ilman laseja tästä punaisen ja vihreän sekamelskasta ei näe koko sen kauneutta.

Botanian trooppista väriloistoa parhaimmillaan. Ilman laseja tästä punaisen ja vihreän sekamelskasta ei näe koko sen kauneutta.

EnChroma 9

Ensimmäisen parin tunnin käyttämisen jälkeen alkoi maailman värikylläisyys oksettaa, ja silmäni kipeytyivät. Pidin loppupäivän taukoa ja jatkoin seuraavana päivänä. Taas silmäni kipeytyivät, mutta sitkeästi jatkoin päivästä toiseen vähän kerrallaan pidempiä aikoja. Noin viikon käytön jälkeen silmät olivat tottuneet laseihin, eikä värien loistokaan saanut minua huonovointiseksi. Nautin joka hetkestä, jonka vietin aurinkoisessa luonnossa valokuvaten.

Myös valokuvien muokkaaminen CX-65-laseilla tuntui aluksi oudolta. Kuvat näyttivät kuvottavan sinertäviltä, enkä oikein tiennyt, onko kuvan värimaailma hyvä vai ei. Olin oppinut vuosien mittaan, että mikä näyttää omaan silmään oudolta, on normaalille silmälle hyvä. Tästä piti opetella pois. Sitkeästi pidin laseja päässä kuvia käsitellessäni, ja vaimoni avulla opin vähitellen luottamaan siihen, että se mitä näin, oli oikein.

Tietokonekäyttöön suunnitellut CX-65-lasit helpottavat valokuvien editointia tietokoneella.

Tietokonekäyttöön suunnitellut CX-65-lasit helpottavat valokuvien editointia tietokoneella.

Tällä hetkellä EnChroma-laseja myy vain valmistaja itse oman verkkokauppansa kautta. Veroineen ja postikuluineen lasit maksavat mallista riippuen 500 euron kahta puolta. Mikäli lasit eivät auta, niillä on 60 päivän palautusoikeus. Kuvissa näkyvät lasit ovat malliltaan EnChroma Force.

Lisätietoa löytyy osoitteesta www.enchroma.com

Talvimelontaa Littoistenjärvellä

Tiedätkö tunteen, kun lähiseudun kaikki retkeily- ja luontokohteet on suurinpiirtein nähty ja ei enää jaksa samalla poikamaisella innolla lähteä ulos liikkumaan? Alkoi olemaan jo vähän sellainen tunne, vaikken ole vielä edes kaikkia lähiseudun retkipaikka-kohteita käynyt läpi. Ensi kesän Vätsärireissua suunnitellessa päätin kuitenkin ostaa reppulautat (packraft) ja nyt kun ne saapuivat vihdoin kotiin, olen aivan täynnä uutta intoa ja koko retkeilyharrastus muuttui aivan täysin!

Reppulautta menee halutessaan todella pienelle rullalle ja painaa vain n. 3 kg.

Reppulautta menee halutessaan todella pienelle rullalle ja painaa vain n. 3 kg.

Olen tässä hiukan aloittanut harjoittelemaan videoiden tekoa ja se on hyvin yhdistynyt tähän retkeilyharrastukseen. Dokumentoin samalla videolle, kun tein ensimmäiset packraft-reissuni ja testailin hiukan samalla muita ostamiani varusteita.

Packraftin perusidea on se, että se menee nimensä mukaisesti reppuun. Tiukkaan pakattuna se vie tilaa suunnilleen makuupussin tai isomman makuualustan verran, painaa vain kolmisen kiloa ja tämä mahdollistaa sen, että osan reissusta voi tietenkin meloa, mutta lauttaa voi kantaa myös repussa. Vaellusreissuista saa näin todella monipuolisia, mutta lauttaa voi käyttää kätevästi myös kotinurkilla ihan pienille päiväretkille ja matkaa voi taittaa välillä kävellen, meloen ja polkupyöräillen.

Myös kalastaminen onnistuu virvelillä, pilkillä tai vaikkapa mato-ongella.

Littoistenjärven hiekkaranta on oiva lähtöpaikka aloittelijalle.

Littoistenjärven hiekkaranta on oiva lähtöpaikka aloittelijalle.

Normaalistihan ei ole suotavaa lähteä uimarannalta kanootin kanssa, mutta enää ei ole uimareita ja päätin alkuun lähteä liikkeelle matalalta hiekkarannalta, josta on todella helppo nousta lautan kyytiin. Tämä minun packraft muistuttaa eniten ehkä kajakkia ja tätä mallia melotaan kaksilapaisella kajakkimelalla. Alus on todella helppo melottava ja tukeva, videoita katsellessa huomaa äkkiä myös, että tämä soveltuu todella hyvin myös koskimelontaan.

Tuuli ollut niin olematonta, että järvi alkoi jo jäätymään.

Tuuli oli niin olematonta, että järvi alkoi jo jäätymään.

Littoistenjärvi ei varmasti monelle tule helposti mieleen melontakohteena, mutta kyllä järven ympäri meloessaankin saa ihan hyvin kilometrejä. Toisella melontakerrallani katsoin jälkeenpäin kartasta ja hämmästyksekseni pienelle fiilistelymelomiselle tuli matkaa noin 4 kilometriä. Tyynellä säällä arvioisin matkanopeuteni olleen juurikin noin 4 km/h. En edes kiertänyt koko järveä ympäri.

Laskin kartasta, että jos kiertää järven ympäri ja käy saarilla katselemassa, tulee matkaksi helposti reilut kuutisen kilometriä. Näin talviaikaan valoisaakin on niin vähän aikaa ja kylmä voi tulla helposti, niin en ainakaan itse lähtisi kovinkaan paljon pidemmälle matkalle.

Littoisten vanhan verkatehtaan kellotorni ja piippu.

Littoisten vanhan verkatehtaan kellotorni ja piippu.

Littoisten maamerkki on vanha verkatehdas. Nykyään lähinnä asunnoiksi muutetut tilat muistuttavat vielä kuitenkin vanhasta tehdasalueesta. Käymälläni Lehtisaarella oli vielä pystyssä vanha tehtaan sähkölinjojen tolppa. Järven ympäri pääsee myös kävellen. Järven pohjoispuolella on hyvät polut, muuten ranta on niin täyteen rakennettu, että ihan rannalle ei juurikaan pääse ja iso osa matkasta pitää kävellä pyöräteitä pitkin. Meloen näkee kuitenkin järven aluetta kaikkein kattavimmin.

Toinen järven saarista on luonnonsuojelualuetta.

Toinen järven saarista on luonnonsuojelualuetta.

Järvi on kärsinyt monista ongelmista vuosien aikana, mutta on kuitenkin vielä oiva retkeilykohde päiväretkille. Järvi sijaitsee vain noin 10 minuutin automatkan päässä Turun keskustasta ja on alueen harvoja hiukan isompia järviä. Järvi on muuten jännästi puoliksi Kaarinan ja Liedon rajalla, rajaviiva menee suunnilleen keskeltä järveä ja järven kaksi saarta jakautuvat toinen Liedon puolelle ja toinen Kaarinan.

Pimeä hiipii joukukuussa todella nopeasti ja valoisaa aikaa ei montaa tuntia ole.

Pimeä hiipii joukukuussa todella nopeasti ja valoisaa aikaa ei montaa tuntia ole.

Näin joulukuun puolivälissä melominen on harvinaista herkkua, mutta myös todella vaarallista. Kuivapuku olisi melkolailla pakollinen varuste, mutta minulla ei moista vielä ole. Olen melonut rannan läheisyydessä, koska veteen putoessani en montaa minuuttia pystyisi uimaan. Olen myös pyrkinyt pitämään melonta-ajat pieninä, maksimissaan tunnin olen yhtäsoittoa ollut vedessä, näin pysyn virkeänä ja lämpimänä.

Minulla on myös kuivapussissa vaihtovaatteet, mikäli sattuisin kastumaan. Minulla on kokemusta jäihin ja hyiseen veteen putoamisesta ja tiedän, ettei siinä tarvitse kauaa räpiköidä, kun kylmyys ja painavat vaatteet syövät voimat. Vedenvaraan joutumiselle on varsin pieni todennäköisyys, mutta jos siihen tilaan joudutaan, ovat myös riskit todella suuret.

Kartta parkkipaikalle. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6711388  E 245743.

Hyvä paikka muuten revontulikuville (näkymä järven yli pohjoiseen) löytyy saaren toisesta päästä, johon pääsee autolla parkkipaikalle ihan viereen.

Kirjoitin pienen kirjoituksen myös blogiini ja sieltä löytyy myös tekemiäni videoita.

 

FINLAND 4K – näin upea timelapse-video syntyi

Muutama päivä sitten 18-vuotias kajaanilainen Riku Karjalainen julkaisi netissä uusimman timelapse-videonsa. Finland-niminen video nostettiin Vimeossa etusivulle ja sai välittömästi laajaa huomiota internetissä.

Neljäminuuttinen video syntyi kuukausien työllä. Karjalainen on aiemminkin julkaissut timelapse-videoita muun muassa Kainuusta. Finland-projektin aikana hän täytti 18 vuotta, ja oma ajokortti toi toivottua vapautta ja itsenäisyyttä kuvausreissujen tekemiseen.

– Suomen laajuinen video on ollut kauan haaveenani. Kuvauksissa meni kolme kuukautta ja editointiin sekä muihin valmisteluihin yksi, Karjalainen kertoo.

Ensimmäisen kuvausreissun Karjalainen teki heinäkuussa Kolilla. Mukana videolla on myös Paavolan tammi Lohjalta.

– Halusin videoon kestosuosikkikohteiden lisäksi uniikkeja kohteita. Niitä löysin Retkipaikasta. Halusin videollani viestiä ihmisille Suomen luonnon helmistä, Karjalainen sanoo.

– Odotukseni joka kohteesta olivat korkealla, mutta koskaan en joutunut pettymään.

Kuvaukset alkoivat Kolilla.

Kuvaukset alkoivat Kolilla. Kuva: Minna Karjalainen

Rinkalle kertyy painoa, kun mukana on kaksi kameraa, linssejä, motorisoitu kiskoslideri ja siihen kiinnitettävä motorisoitu robottipää, virtalähteitä, akkuja ja muuta videokuvauksessa tarvittavaa tavaraa.

– Ruuasta ja muusta saa yleensä sitten jo karsia, Karjalainen naurahtaa.

Projektin alussa kamerana oli Canon 600D, mutta ajan siitä jättäessä Karjalainen hankki Canon 700D:n. Pääkamerana kuvauksissa toimi Sony A7S.

Kahta kameraa käyttämällä Karjalainen halusi saada videoon lisää yksityiskohtaisuutta ja erilaisia kulmia.

rikukarjalainen2

Kuva: Riku Karjalainen

Viimeisen retken kohde oli syyskuinen Jurmo, jossa hän halusi kuvata eritoten upeaa tähtitaivasmateriaalia. Jurmo oli etelän pääkohde.

– Aluksi kiersin koko saaren ja etsin sopivia kuvauspaikkoja. Yöllä palasin kuvaamaan. Sommittelin kameran parhaaseen mahdolliseen asentoon ja säädin asetukset. Laitoin erillisen aikalaukaisimen ottamaan kuvia 25–30 sekunnin intervallilla. Videossa on 24 kuvaa sekunnissa.

Timelapse-kuvauksessa pitää osata myös ennakoida esimerkiksi sitä, kuinka maisema muuttuu vaikkapa kuun tai auringon liikkuessa parin, kolmen tunnin kuvauksen aikana.

– Motorisoidun laitteiston kanssa aikaa menee noin tunti enemmän. Silloin pitää asettaa kuvauksen alku- ja loppupiste ja säätää liikkeen nopeus, Karjalainen kertoo.

Editointi on intensiivistä puuhaa ja Karjalaisen mukaan hän suorastaan eristäytyi yhteiskunnasta editissä istuessaan. Kun kaikki oli valmista, esitettiin video tuttavaporukalle paikallisessa elokuvateatterissa ennen netissä julkaisemista.

rikukarjalainen3

Kuva: Riku Karjalainen

Palataanpa vielä alkuun. Kuinka innostus timelapse-kuvaukseen sai alkunsa?

– Valokuvauksesta innostuin ilmailuharrastukseni kautta, joka on toinen intohimoni. Serkkuni kanssa katsoimme Amerikassa tehtyjä upeita, ammattimaisia timelapse-videoita. Hommasimme aikalaukaisimen kokeillaksemme sitä, mutta aika pian pitikin sitten ostaa jo molemmille omat.

Lukion viimeistä vuotta käyvä Karjalainen kertoo oppineensa kuvausta netistä sekä itse tekemällä. Koska kyse on harrastuksesta, ei hän halua sen olevan liian totista ja orjallista sääntöjen noudattamista.

Kevään ylioppilaskirjoitukset ja sen jälkeen armeija pitävät Karjalaisen tulevana vuonna täystyöllistettynä. Hän haaveilee urasta ilmailun parissa, mutta myös timelapse-videoilla ansaitseminen kiinnostaisi.

– Se vaatisi paljon laajentamista nykyisestä, mutta eihän se mahdottomuus ole.

Karjalaisen kotisivuille pääset tästä linkistä.

Retkeilijän Rovaniemi, osa 5: Lapin ruskaa ja jylhiä maisemia

Oli syyskuun puoliväli ja Rovaniemen-matkani oli loppusuoralla. Päätin tehdä päiväreissun katsastamaan ruskaa kolmeen kohteeseen. Ensimmäinen pysähdys olisi Könkäänvaaralla, jonne tarkoitus oli nousta Napapiirin Retkeilyalueen Makialammen pysäköintipaikan kautta. Seuraavaksi suuntaisin Siperian puulajipolulle. Puulajipolku kuuluu Kaihuanvaaraara-Kivalot-alueeseen, ja se sijaitsee Kemijoen ja Vanttauskosken eteläpuolella. Kolmantena etappina olisi toinen Rovaniemeltä löytyvä Könkäänvaaran näkötorni. Kuusamontien varrella sijaitsevan Auttikönkään luontopolulta löytyvän Könkäänvaaran näköalatornista on hyvät näkymät jokaiseen ilmansuuntaan auringon laskiessa.

Könkäänvaara, Napapiirin retkeilyalue

rovaniemiruska-5

Könkäänvaaralle nousuun on kaksi helppoa vaihtoehtoa, joille kummallekin on opastus nelostieltä. Makialammen pysäköintipaikka on ihan valtatien vieressä ja Vaattunkikönkään pysäköintialue löytyy jatkamalla Makialammen pysäköintipaikalle kääntyvää tietä vielä parin kilometrin matkan.
rovaniemiruska-3

Könkäänvaara on kalliokedoilla ja varpukasveilla täytetty vaara, josta on hienot näkymät Olkkajärven ja Raudanjoen suuntaan. Kalliokedon varpukasvit ovat pääosin mustikkaa, juolukkaa ja puolukkaa, joten retkeilijöiden kannattaa ottaa mukaan keräysvälineitä.

rovaniemiruska-4

Maaruskaa runona silmilleen pitävien retkeilijöiden on helppo suunnata Könkäänvaaralle ihan pistemäisellekin ruskaretkelle. Vaaran huipulla on levähdyspaikka, josta löytyy penkit ja pöytä.

rovaniemiruska

Makialammen ja Vaattunkikönkään yhdistävä polku on alle 3km pitkä, joten Makialammeltakin tulevat retkeilijät voivat jatkaa matkaa myös Vaattunkikönkäältä löytyvillle laavuille.

rovaniemiruska-2

Siirtymä Makialammen pysäköintialueelta Vaattunkikönkään pysäköintialueelle on verrattain helppo. Ainoastaan alkumatkasta on pari jyrkempää mäkeä kuljettaessa kohden Könkäänvaaran huippua.

rovaniemiruska-6

Huipun taukopaikan jälkeen laskeutuminen Vaattunkikönkäälle on loiva ja hyvin merkitty metsäosuus. Kummaskin päässä on luonnollisesti hyvät opaskartat kattaen koko Napapiirin retkeilyalueen. Lisää juttua Napapiirin retkeilyalueen mahdollisuuksista löytyy täältä.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7387556  E 459851 Kartta.

Kivalot, Siperian puulajipolku

rovaniemiruska-10

Seuraavaksi suuntasin Kivalot nimiselle Siperian puulajipolulle, joka sijaitsee noin 45 kilometriä Rovaniemen keskustasta Posion suuntaan. Kuusamo-tien varresta nouseva Kivalontie nousee vaaran rinnettä 9 kilometriä pitkää metsäautotietä pitkin kohteeseen.

Perillä on pysäköintialueen vieressä Siperian päivätupa. Tuvassa on kamiina ja paikalta löytyi polttopuuta. Tuvan pihapiirissä on tulentekopaikka ja kuivakäymälä. Tuvan lähellä on lähde, joten Puulajipolun alue toimii erinomaisena taukopaikkana Kivalot Kaihuanvaaran alueen retkeilyreittejä koluttaessa.

rovaniemiruska-11

Puulajipolku on Siperian komeasta lehtikuusikosta alkava reitti. Reitillä on pituutta 1,9 kilometriä ja reitti on helppokulkuinen. Puulajipolku johdattaa tutustumaan yli kahteenkymmeneen pohjoisen havumetsävyöhykkeen puulajiin. Alueella testataan pohjoisiin metsiin sopivia puulajeja, jotka täydentäisivät meidän luontaista puulajivalikoimaa. Puulajeista kerrotaan opastustauluissa, joita polun varrella on runsaasti.

Jo heti polulle tultaessa kuvittelee astelevansa taikametsään. Sen verran kaunis on Siperian lehtikuusten kauneus ruska-aikaan. Polun kiertoon menee ruskaa ihastellessa yllättävän kauan ja onneksi elämme digiaikaa, sen verran paljon alueella on kuvankaunista nähtävää.

Puulajipolulla näkyi luontaisten lajiemme ja Siperian lehtikuusten lisäksi seuraavat lajit: kontortamänty, siperiansembra, alppisembra, peukemänty , vuorimänty , mustakuusi, valkokuusi, serbiankuusi, siperianpihta, lännenpihta, douglaskuusi, euroopanlehtikuusi  ja dahurianlehtikuusi.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7358274  E 484929 Kartta.

Könkäänvaaran näköalatorni, Auttiköngäs

rovaniemiruska-7

Vauhdikkaan ja ruskarikkaan retkipäivän kruunasi Auttikönkään kierros, jonka päätin kiertää toisen kerran Rovaniemen retkeilylomani aikana. Lisää juttua Auttikönkäästä löydät täältä ja täältä.

rovaniemiruska-8Auttikönkään luontopolku nousee ylös toiselle Rovaniemelläsijaitsevalle Könkäänvaaralle. Nopeampi reitti vaaran huipulle on kiertää luontopolkua vastapäivään, jolloin reilun kilometrin loivahkon taivalluksen jälkeen alkaa kohde häämöttää.

Könkäänvaaran huipulta löytyy näköalatorni, josta on upeat näkymät jokaiseen ilmansuuntaan. Oman retkeni kohokohta oli mennä tornille illan hämärtyessä. Auringon laskiessa voi todella kokea erämaan kauneuden ja ympäröivä hiljaisuus nosti retkeilijälle levollisen mielen.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7351734  E 508639 kartta

Rovaniemellä on Lapin taikaa

rovaniemi_logo

Rovaniemen kattavat ja monipuoliset retkeilyreitistöt mahdollistavat haastavuusasteeltaan oman tason mukaisen lomasuunnitelman rakentamisen. Suomen luonto on kaunis ja sen saa erityisesti kokea Rovaniemellä. Lisätietoa Rovaniemen retkeilykohteista löytyy osoitteesta www.etiainen.fi

Kuvat ja teksti: Pepe Forsberg

Näe ja koe Suomi: Suomen Macchu Picchu

Hyvät naiset ja herrat. Luvassa on maailman ensi-ilta, Retkipaikan ja Helomedian yhteistuotanto: Näe ja koe Suomi. Suomen ensimmäinen vain YouTubeen tuotettu matkailuohjelma. Siten myös paras. Vinkatkaa eteenpäin ja painostakaa kuntanne päättäjiä kutsumaan meidät esittelemään seutunne ihmeet!

Katso Jouni Ohtamaan dokumentti Etelä-Konneveden kansallispuisto

Etelä-Konneveden kansallispuisto

Video esittelee Suomen kansallispuistoperheen uusimman jäsenen, Etelä-Konneveden kansallispuiston, maisemia. Maamme 38. kansallispuisto täydentää nykyistä puistoverkostoa reittivesistöjen ranta- ja saaristoluonnon sekä pohjoissavolaisen vuorimaan, vanhojen luonnonmetsien ja lehtojen osalta.

Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajamailla sijaitsevaan Etelä-Konneveden kansallispuistoon kuuluu 1544 hehtaaria valtion omistamia maita. Etelä-Konneveden saariin ja rannoille levittäytyvän kansallispuiston huomattavan monimuotoiseen maisemaan kuuluu silokallioisia rantoja ja aavoja järvenselkiä, mutta myös pystysuoria kalliojyrkänteitä ja jättiläishaapoja kasvavia vanhoja metsiä. Vesialueet eivät kuulu kansallispuistoon. Alueelta löytyy runsaasti erityisesti kallioisista elinympäristöistä tai lahopuusta riippuvaista uhanalaista lajistoa.

Kansallispuiston perustamisen myötä alueen retkeilyreitistö laajentuu ja palveluvarustus kehittyy muutamien vuosien sisällä.