Askaisten kalliokirkko

Sampaanvuoren Kalliokirkko on kalliosta irronneiden graniittijärkäleiden väliin muodostunut lohkareluola. Kirkon alta, toisen suuren järkäleen välistä, löytyy pienempi ja luolamaisempi onkalo. Kalliokirkko on äkkiä tutkittu, ja luolatunnelma jää melko vähäiseksi. Paikalla on myös hiidenkirnu, joka kannattaa tutkia samalla reissulla.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6721582 E 212133

Teksti: Tuomo Kesäläinen, kuvat: Harri Leino

1 reply
  1. Pieta Voipio
    Pieta Voipio says:

    Kun Samppavuorelle (52 metriä merenpinnasta) on kerran kiivennyt, kannattaa käväistä myös hieman hatarahkossa näkötornissa toteamassa, että maisema on sen verran umpeenkasvanut, ettei saa näyttäviä valokuvia. 😉 Sieltä kuitenkin näkyy Rouhuaukon ja Mynälahden suuntaan. Tornin vieressä on pöytä ja penkit.

    Kalliokirkko oli mukava paikka, mutta lähistöllä oleva hiidenkirnu oli 5-vuotiaalle pettymys, sillä se käytännössä näytti vain pyöreältä lätäköltä. Vieressä on laakea kallio, jota kutsutaan Tanssikallioksi, koska se on ollut nuorison kokoontumis- ja tanssipaikka, jälkimmäistä silloin, kun tanssittiin konservatiivisilta vanhemmilta salaa.

    Maastoinen ”parkkipaikka” vetää muutaman auton, ja sen lähellä on infotaulu Samppavuoren nähtävyyksistä. Reitti on merkitty ja helppo seurata, ja kulahtaneet puiset nimikyltit sopivat mukavasti koko paikan syrjäiseen tunnelmaan.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.