Parenteesin jäljet – pyöräretki Porkkalan vuokra-ajan muistoihin Kirkkonummella

Tämä on kertomus polkupyöräillen tehdystä syksyn ryhmäretkestä katselemaan erinäisiä jäänteitä, joita kotikuntamme Kirkkonummen maastoista sekä asuinalueilta yhä löytyy niin kutsutun Porkkalan vuokra-ajan jäljiltä.

Retki tehtiin 7.10.2018.

Venäläiset ammusvarastot yhä käytössä! Kuva: V-J.Penttilä.

AK3-tausta

Tämä keskisyksyn retki oli osana Kirkkonummen kansalaisopiston varsinaisesti kevätkaudella 2019 käynnistyvää erityistä kokonaisuutta nimeltä ”Aikojen Kulkijat III”. Tämä oli kolmas osanen kyseisen muhkean kurssikokonaisuuden syksyn kiihdytysvaiheessa. Ensimmäinen oli 6.9. pidetty luento ”Luontoretkeilijän varusteet” ja toinen 16.9. toteutettu kävelyretki ”Keskusmetsän ihmeet”.

Kaikki AK3:een liittyvät palaset kokivat huiman kiinnostuksen kansalaisopiston ilmoittautumisten aikaan 7. elokuuta, täyttyen heti ensimmäisten tuntien aikana. Tälle toisellekin retkelle oli hyvän matkaa yli kolmekymmentä ilmoittautunutta, jotka kaikki päätettiin lopulta hyväksyä mukaan, muuttaen retken suunnitelmia sopimaan paremmin suuren ryhmän kulkemiseen.

Opasopissa

Nämä syksyn 2018 hyvin erilaiset retket ovat tarjonneet allekirjoittaneelle mahdottoman kiinnostavaa treenaamista opasrintamalla! Vaatien suunnittelemaan ja valmistelemaan retkiä todella hyvin, jotta ne voisivat sujua mukavasti erittäin suurista osallistujamääristä huolimatta. Siksi otan tähänkin tarinaan mukaan myös jotain palasia sieltä suunnittelun ja valmistelun rintamilta, sekä sisällytän jutun oman Lähierä-blogini Opasopissa -kategoriaan.

Retken aloitusbriiffin treenausta.  Kuva: V-J.Penttilä.

Kokoontuminen ja lähtö

Tälle sunnuntaille olivat säätieteilijät luvanneet etelästä nousevaa, perin sateista keliä. Niitä ennusteita uhmaten sovitulle kokoontumispaikalle Kirkkonummen kakkoskeskustaan kokoontui pikkuhiljaa kuitenkin ennakkoluulotonta porukkaa, toiset suoraan fillareilla kotoaan ajaen, toiset, kauempaa tulijat, polkupyöriä autoistaan purkaen. Mahtavan hyväntuulisia ihmisiä tuntui paikalle kerääntyvän, ja kuin kruununa kaikelle, mukana oli vielä nuori pariskunta kahden pienen lapsen kanssa! Juniorit isän polkupyörän perässä olevassa hienossa peräkärryssä matkustaen. Kokoontuminen kesti tietenkin aikansa, ihmisten saapuessa paikalle pikkuhiljaa. Meikäläinen retken pääoppaana koetti käyttää tuota aikaa mahdollisimman paljon hyväksi, kertoillen monia niistä retkeen liittyvistä asioista, joita olin oikein varmuuden vuoksi ylös kirjoittanut. Tärkeimmät niistä liittyen käyttäytymiseen suuressa ryhmässä polkupyörien kanssa liikkuen.

Kaikki tuo sujui ainakin meikäläisen perspektiivistä katsellen aika mukavasti, erityisesti koska kaksi kumppaneinani toimivaa apuopasta hoitivat muita asioita, tärkeimpänä paikalle ilmaantuvien ihmisten nimien kerääminen osallistujalistaan. Ja sitten vielä sen listan toimittaminen talteen kaikille tarpeellisille tahoille, retken turvallisuussuunnitelman mukaisesti. Niin kaikki sujui ja aika tarkalleen suunnitellun aikataulun mukaisesti kello 9:30 pääsimme lähtemään taipaleille, 20 osallistujan kanssa. Tai sitten 20+1. Tai sitten 18+3, koska apunani oli kaksi hyvin tuntemaani kumppania.

Aamun kokoontuminen Viisykkösen vierellä. Kuva: V-J.Penttilä.

Retken valmisteluista

Tähän retkeen valmistautumista pidin helppona, sillä niin paljon minulle on korvien väliin ja kameroiden kennoillekin tarttunut tietoja erinäisistä Porkkalan luovutuksen aikaisista jäänteistä Kirkkonummen ja lähikuntien maastoissa. Sen kun vaan tuumailen juuri sopivan mittaisen lenkin juuri sopivien kohteiden kautta, siinähän se. Sellaista suunnittelua sitten lopulta koneen ääressä väsäillessäni, alkoi mieleen kuitenkin tulla kysymyksiä. Kauankohan tuollaiseenkin lenkkiin, sinänsä kovin tuttuja reittejä myöten, mahtaakaan oikeasti aikaa kulua? Samaten alkoi tuntua siltä, että olisi tosi kiva tietää vähän enemmänkin joidenkin kohteiden historiasta ja taustasta.

Niinpä päädyin tekemään pari pyörälenkkiä juuri niitä suunnittelemiani reittejä pitkin. Ja hienointa oli se, että otettuani yhteyttä vanhastaan tuttuun henkilöön, joka on tuon historiajakson todellinen paikallisasiantuntija, hän ryhtyi heti äärimmäisen ystävällisesti auttamaan minua! Niinpä päädyimme jopa tekemään kierroksen nimenomaan Kantvikin alueen monenlaisissa kohteissa. Vieläpä hänen autollaan, koska Jukka halusi tarjota minulle mahdollisimman helpot olot myös muistiinpanojen tekemiseen. Tuon kierroksen jälkeen minulla olikin sitten mahdottomat määrät supersuttuisia muistiinpanoja ja tietoja kerrottaviksi vaikka kolmelle peräkkäiselle retkelle!

Pyöräilijäryhmä matkalla etelään. Kuva: V.Reinivuo.

Retken suunnitelma

On alla, suoraan retken turvallisuussuunnitelmasta otetun reittikuvauksen muodossa. Mietittyjä  pysähdyspisteitä erilaisten historiajäänteiden kera oli alun perin paljon, mutta suuren ryhmän kulkemisen sujuvuuden nimissä allekirjoittanut viritteli suunnitelmaa niin, että pysähdytään vain harvoissa ja väljissä paikoissa. Joistain muista matkalle osuvista kohteista kerron ihmisille pääosin etukäteen, edellisillä pysäkeillä, osoittaen niitä käsimerkein sitten ohi ajaessamme. Niinpä kasaan retken tarinan myös varsinaisten pysähdyspaikkojen nimien alle.

Retki on kaksiosainen. Ensin kierretään ”Etelälenkki”, joka kulkee Kantvikissa ja Eestinkylässä. Sen pituus on noin 20 km. Sen jälkeen on vuorossa ”Pohjoislenkki” niille, jotka haluavat ja jaksavat. Se kiertää Humaljärven eteläpuolisilla alueilla ja on pituudeltaan noin 12 km.

Etelälenkki kuvattuna joidenkin tärkeimpien pysähdyspaikkojen ja risteyskohtien kautta:

  • Luostarinportin ja Hangontien (51) välissä oleva parkkipaikka.
  • Venäläinen hautausmaa Upinniementien varrella.
  • Sokerimestarintie Kantvikissa.
  • Finnsementti Oy, Strömsbyntie 95.
  • Upinniementie 550.
  • Sepänkannas.
  • Eestinkylän Maatilakauppa.
  • Luostarinportin ja Hangontien (51) välissä oleva parkkipaikka.

Pohjoislenkki kuvattuna joidenkin tärkeimpien pysähdyspaikkojen ja risteyskohtien kautta:

  • Luostarinportin ja Hangontien (51) välissä oleva parkkipaikka.
  • Dalkullantie.
  • Ingelsitie.
  • Volsintie
  • Luostarinportin ja Hangontien (51) välissä oleva parkkipaikka.

Etelälenkki

Etelälenkin GPS-jälki Google Earth-satelliittikuvalla. 19,5 km ja 4 t 17 min.

Venäläinen hautausmaa

Retken ensimmäinen varsinainen pysähdyskohde oli paikka, joka virallisesti tunnetaan otsikon nimellä. Oikeasti se toki ainakin alun perin oli Neuvostotasavaltojen liiton ihmisten hautausmaa Suomen kamaralla, jolle sitten joskus myöhemmin on tuollainen nimi annettu.

Kokoontuminen tien vierellä, hautausmaan edustalla. Kuva: V.Reinivuo.

Tuolla tuotiin esille ensin vähän ympäristöön liittyviä asioita, kuten sen torpan jäänteet, jonka entiselle pellolle hautausmaa rakennettiin. Sekä vanhan Upinniementien kulkeminen aikanaan juuri niiltä kulmilta, siellä ylempänä nykyisestä tielinjasta. Entisestä Sundetin väylästä en voinut olla tässä kohtaa kertomatta, koska sen kulkureitin viertä Storängen -nimisen peltolaakson reunalla olimme tuonne ajaneet.

Hautausmaasta ei kirjoittaja sen paremmin halunnut kuin muistanutkaan ladella mitään numerotietoja sinne haudattujen ihmisten, sen paremmin kuin koko luovutusalueella eläneiden neuvostoihmisten määristä. Sen sijaan katselimme hautakivistä, miten alueelle on haudattu noin yhtä paljon siviileitä kuin sotilashenkilöitäkin, joiden kivissä näkyy sotilasarvo. Panimme merkille myös, että hautakiviin on kirjoitettu ainoastaan vuodet, eikä mitään päivämääriä. Joissain kivissä sentään synnyin- ja kuolinvuosi, toisissa ainoastaan jälkimmäinen.

Ihmetellään asioita neuvostohautaausmaalla. Kuva: V-J.Penttilä.

Kerroin myös pariin tuonne haudattuun ihmiseen liittyvät tarinat, jotka olin itse saanut kuulla Jukka Lehtoselta. Noiden nimien ja kivien paikallistamisessa auttoi onneksi kyrillisiä kirjaimia tunteva retkeläinen.

Banja ja koulu

Ulpukkatien haarassa pysähdyimme lyhyesti katsomaan yhtä aika harvoista aivan ehjistä Porkkalan parenteesin ajalta säilyneistä rakennuksista. Kyseessä on siis banja, joka on venäläinen vastine saunalle. Kuulemma niissä on kiukaan tilalla kamiina, joka punaiseksi kuumentamalla hikoilemaan päästään. Myös pesulana tuo aika suuri hirsirakennus on silloin ymmärryksen mukaan toiminut. Panimme merkille myös hirsitalon erilaiset piirteet suomalaisiin vastaaviin verrattuna, mm. sahatut hirret. Tuo rakennus on yksityisessä omistuksessa ja sitä katseltiin vain aidan takaa.

Venäläinen sauna kunnostetussa nykykunnossaan. Kuva: V-J.Penttilä.

Etukäteisbriiffinä kerroin ajoreitillemme osuvasta kohdasta Sokerimestarintiellä, missä sijaitsi silloin aikoinaan koulu. Joku keskikoulun tasoinen hän oli, mikä lieneekään terminologia silloin ollut edes Suomessa, saati Neuvostoliitossa? Mutta mistään ihan pikkuisesta koulusta ei kyllä kyse ollut, sillä sen oppilasmäärä oli noin 500! Nykyään koulun paikalla on tiivistä omakotiasutusta ja vähän niin kuin perinteitä jatkaen, Kantvikin koulu sijaitsee aivan samoilla kulmilla!

Tuo neuvostokoulu sijaitsi silloin mäen harjanteella, ja vielä nykyäänkin sen mäen puistomaiseksi jätetyllä laella on jäljellä sellainen betoninen sammutusveden säiliö, joita kaikkien merkittävien rakennusten lähelle sijoitettiin. Yhden omakotitalon pihamaalla on kuulemma yhä vielä jäljellä sen entisen koulun lipputangon jalka.

Lääkärien asuntola

Tämä noin osoitteessa Sokerimestarintie 105-125 sijaitseva kivitalo oli tehty lähellä olevan sairaalan lääkärien ja hoitajien asuntolaksi, mutta sen rakentaminen oli vielä pikkuisen kesken, kun Porkkalan alue luovutettiin takaisin suomalaisille vuonna 1956. Suomalaiset rakensivat sen sitten valmiiksi asti, ja ainakin veneveistämö siinä on joskus toiminut. Siitä historian osasesta kertoo hauskan muotoinen ovi. Nykyään rakennus on jo täysin hylätyn ja rapistuneen näköinen ja näkyy olevan myytävänä. Siinäpä siis tarjolla oiva entisöintikohde jollekin oikein intohimoiselle historian harrastajalle.

Venäläisen sairaalan henkilökunnan asuntolan edustalla. Kuva: V-J.Penttilä.

Sairaala-alue

Sitten pidettiin kunnon pysähdys eräänlaisella parkkipaikalla, Sokerimestarintien jyrkästi vasemmalla kääntyvän kulman kohdalla. Sen historiaa en tiedä, miksi tuo paikka on joskus myöhemmin noin tasaiseksi lanattu, mutta Porkkalan vuokra-aikana koko alue Strömsbyn lahden perukassa oli neuvostoihmisten keskeisen sairaalan paikka. Keskussairaala lienee peräti ollut, vaikkei semmoinen termi mahtanut heillä käytössä ollakaan.

Tarinoita entisen sairaalan paikalla. Kuva: V.Reinivuo.

Siellä opas kertoili alueen laajuudesta, useista rakennuksista, ylhäällä mäellä yhä olevasta sammutusvesialtaasta, jne. Ehkä eniten kuulijoiden mielikuvitusta kiehtovaa olivat kuitenkin tarinat niistä synnytyssairaalan kellariosastoista, joiden päällä silloin seisoimme. Ja siitä, miten ainakin vielä 60- ja 70-luvuilla pikkupojat pääsivät sinne ryömimään, raportoiden kaameasta hajusta! Mistä tietenkin seurasivat varmat tiedot siitä, että kellarissa mätäni ruumiita! Yhtä pientä, jonnekin sinne johtavaa mustaa aukkoa mekin kävimme kurkistelemassa, muttei kenellekään tullut mitään erityisiä intohimoja ryömiä sisään katsomaan. Joitain betonilla muurattujen sairaalarakennusten tuskallisten purkutöiden jäänteitä kävimme myös yhdessä kävelytien reunalla ihmettelemässä.

Kurkistellaan sairaalan kellariin johtavaa aukkoa. Kuva: V-J.Penttilä.

Ammusvarastot

Seuraavana kohteenamme olivat Kasaberget-kallion kaakkoispuolella sijaitsevat kuusi ammusvarastoa. Ne olivat siihen aikaan hyvin keskeisesti sijoitetut niin, että pystyivät palvelemaan sekä Upinniemessä sijaitsevaa sotasatamaa, että useisiin paikkoihin sijoitettua, liikkuvaa kenttätykistöä. Tuo alue oli silloin luonnollisesti aidattu ja tarkoin vartioitu. Nykyään nuo seiniltään melko järeärakenteiset, mutta katoiltaan tarkoituksellisesti kevyemmin toteutetut rakennukset ovat vaihtelevassa kunnossa. Niihin seinärakenteisiin  ei toki ole aika, eivätkä säätkään pystyneet, mutta osassa rakennuksista ovat ovet ja ikkunat poissa. Joissain ne ovat uusitut, ja niitä rakennuksia käytetään yhäkin esimerkiksi mehiläispesien tarvikkeiden säilytykseen. Mutta kaikkien noiden pömpeleiden seinät ovat suosittuja graffitialustoja ja näyttää suorastaan, että jotain kilpailua siellä harrastetaan. Niin hienoja olivat jotkut seinät siellä nyt vieraillessamme! Ja tuolla useammin vierailevat kertovat maalausten vaihtuvan aika tiuhaan.

Taas tuoretta graffititaidetta metsien kätköissä. Kuva: H.Heikkinen.

Meidän seurueemme pysähtyi viettämään retken ensimmäistä evästaukoa alueen länsireunassa olevan aukion reunoille. Ja mikäs oli viettäessä, koska tälle päivälle ennustetuista sateista emme olleet toistaiseksi nähneet vilaustakaan, vaan keli oli koko ajan muuttumassa selkeämpään, valoisampaan ja lämpimämpään suuntaan.

Jotkut kävivät evästauolla katsastamassa alueen päädyssä olevan, venäläisille silloin tyypillisen betonisen sammutusvesialtaan, aika useat pumppailivat lisää ilmaa polkupyöriensä renkaiden alaosiin, missä siitä oli kuulemma puutetta. Ryhmämme takaoppaan takarengas oli sellaisessa kunnossa, ettei hän sillä enää uskaltanut taivalta jatkaa. Mutta tämäkin asia hoidettiin sujuvasti kutsumalla takapäivystäjä autoineen läheiseen tienristeykseen ja pyytämällä yhtä varaoppaista ottamaan hoitoon tuo tärkeä tehtävä.

Ryhmää leiripaikallamme, entisten ammusvarastojen alueella. Kuva: V.Reinivuo.

Kohteita matkalla itään

Matkallamme eteenpäin kävimme pikaisesti vilkaisemassa useitakin parenteesiajan muistoja, joita silmämme eivät sellaisiksi ehkä tajua ohi kulkiessamme.

Upinniementien varressa on kivikasarmi, joka on nykyään puusepänverstas. Yksityisyrittäjä kunnostaa rakennusta, joka oli juuri meidän retkemme aikaan vallan huputettuna.

Venäläinen leipomo ja kauppa Upinniementien länsipuolella. Takaisinluovutuksen jälkeen oli jonkun aikaa peltisepän pajana. Nykyään rakennus on yksityisen omistajan toimesta hienoksi kunnostettu, ja sen yläkerrassa toimii kuulemma vanhojen autojen entistöjiä.

Entinen venäläinen leipomo ja kauppa. Kuva: H.Vehkamäki.

Upinniementien ja Kabanovintien risteyksessä on pyöreä betoninen rengas, jota meikäläinen on pitänyt jonain tienpitäjän rakentamana kukkapenkkinä. Oikeasti sekin on kuitenkin juuri yksi sellainen sammutusveden avosäiliö, joita oli silloin monessa paikassa.

Ehkä oudoin ”parenteesin muistomerkki” on tämä. Sepänkannaksen päiväkodin pihamaalla on betonilaatta, aidan rajaamalla piha-alueella, aivan Kabanovintien lähellä. Siinä sijaitsi aikanaan Sepänkannaksen talon sikala. Ja tuossa sikalassa asutettiin tai säilytettiin parenteesiaikana saksalaisia sotavankeja, joilla erinäisten tietolähteiden mukaan teetettiin monia raskaimpia töitä, kuten muiden muassa teiden rakentamista. Sellaisten kivipäällysteisten teiden, kuten esimerkiksi Pikkalasta Friggesbyn lentokentälle kulkenut niin kutsuttu Kabanovin tie.

Olemattomien fyysisten merkkien taakse voi kätkeytyä vaikka mitä! Kuva: K.Rantanen.

Maatilakauppa

Eestinkylän hieno maatilakauppa oli itseoikeutetusti reittimme pysäkkinä, missä päästiin nauttimaan oikein ostetuista kahveista ja leivonnaisista. Ja niinhän meistä varmaan joka ikinen myös teki, vaikka tällä kertaa emme säätilojen puolesta mitään sisätiloja tarvinneet, emmekä kaivanneet. Niinpä valtaosa meidän perin juurin ulkoilmaretkeilyyn varustautuneesta jengistämme menikin nauttimaan herkkuja ulkoterassille.

Isäntä kertoo tarnoita historiasta. Kuva: S.Huusko.

Minun oli vakaa aikomukseni kysäistä puodin ja tilan isännältä, haluaisiko hän kenties kertoa meille jotain tämän paikan historiasta, mutta joku meidän porukastamme oli kerennyt ensin. Joka tapauksessa Henrik tuli sitten terassille kertoilemaan mielenkiintoisia juttuja juuri näiden seutukuntien, tilojen ja ihmisten kohtaloista ennen ja jälkeen Porkkalan alueen luovutuksen. Kerrassaan upean paikallishistorian pläjäyksen noin saimme ekstrapalveluna retkellemme! Kiitokset siitä vielä näin jälkikäteenkin! Kiva tiivistelmä noiden tilojen historiasta löytyy maatilapuodin sivuilta.  Tuo koko lähiruokakonsepti ja puoti on aivan ihastuttava paikka, missä meikäläinenkin vierailee vaimon kanssa ostoksilla tuon tuostakin!

Jutustelu ja kokemusten puinti jatkuu maatilapuodin alapihalla. Kuva: V-J.Penttilä.

Pääte- ja välipysäkki

Maatilakaupan jälkeen oli vuorossa tämän retken ajo-osuus. Noin 7 kilometrin matka takaisin kylän keskustaan, pitkin aika helpon ja tasaisen Eestinkyläntien vartta. Entisiä merenpohjia myöten kun pyöräilimme. Olihan täällä silloinkin jo sentään jokusia saaria ja luotoja, jotka toivat lystejä korkeusvaihteluita meidän nykyiseen kulkemiseemme . Loppumatkan taitoimme äänestyksen tuloksena Hilabäckin tietä, polkuja ja pururatoja pitkin.

Lähtöpaikallamme kokoonnuimme uudelleen ja osan porukasta oli jo poistuttava muihin sunnuntain menoihinsa. Mutta aika suureksi hämmästyksekseni 12 ihmistä oli vielä innolla lähdössä myös retken toiselle osalle, niin kutsutulle pohjoislenkille! Niinpä me sitten myös teimme.

Pohjoislenkki

Pohjoislenkin GPS-jälki Google Earth-satelliittikuvalla. 12,8 km ja 2 t 16 min.

Juoksuhautoja

Ensin oli vuorossa taas ihan kohtalaisesti polkupyöräilyä ohi uimahallin ja Gesterbyn, Dalkullantielle. Vaikkeivät lukijat sitä ehkä huomaakaan, pyöräilijät kyllä mitä luultavimmin päätyivät panemaan merkille sen, että punnersimme keskustan reilun kahden metrin tasosta ensin Gesterbyn noin 30 metrin tasoon nykyisestä merenpinnasta. Ja sitten pienen purolaaksoon dippauksen jälkeen vielä vähän ylemmäs Dalkullantietä.

Siellä, tien itäpuolella, vein porukan tutkailemaan yhtä aika selkeänä säilynyttä ryssmannien poteroiden ja juoksuhautojen järjestelmää tuolla loivan, männikköisen mäen rinteellä. Se oli siis muuten aika selvää kauraa, paitsi koko homman suunta ja järki! Jonkunlainen ”rintamasuunta” kun vissiin kuitenkin oli pohjoiseen, missä vuokra-alueen raja sijaitsi vain alle puolen kilometrin päässä, Humaljärven eteläreunoilla. Ja nämä ”puolustusjärjestelmät” näyttivät soveltuvan paremminkin etelän suunnalta tulevien uhkien torjuntaan?

Tutkaillaan vanhaa juoksuhautajärjestelmää. Kuva: V.Reinivuo.

Karhunkolo

Tämä Kirkkonummen Metsänkävijöiden kerrassaan hienosti erämaisissa oloissa sijaitseva hirsikämppä ei suinkaan liity millään tavoin parenteesiaikoihin, mutta sopi vaan täydellisesti reitillemme. Niinpä otin sen koko kaksiosaisen retkemme toisen varsinaisen evästauon paikaksi. Jollei siis maatilakaupan kahvitaukoa nyt oikeaksi retkeilytauoksi lasketa. Sen terassilla ja pihapiirissä siis vietimme reilun varttitunnin, täydellisen, aurinkoiseksi muuttuneen syyspäivän lämmöstä nauttien! Eväistä toki myös.

Evästelyä ja turinointia partiokämpän vierellä. Kuva: H.Heikkinen.

KK-bunkkeri

Kivikkoista polkua pitkin talutimme pyörämme Ingelsintielle, jota pitkin retkemme suuntautui länteen päin. Ja aika pian poikkesimme tieltä vasemmalle, jättäen pyörämme parkkiin tien varteen. Siellä yhden kalliokukkulan laella sijaitsee yksi sellainen bunkkeri, joita on kaikkein eniten entisillä Porkkalan vuokra-alueilla. Jonkunlaisiksi tykkibunkkereiksi niitä kai pääosin luullaan, mutta ainakin meikäläisen hankkimien historiatietojen mukaan ne olivat varustetut metallitornin päällä olevilla raskailla konekivääreillä, jotka pystyivät toimimaan niin iltatorjunta- kuin maataistelukäytössäkin, eli ampumaan aivan kaikkiin suuntiin.

Ihmettelyä raskaan kk-bunkkerin jäänteiden päällä. Kuva: V.Reinivuo.

Minä kertoilin näiden bunkkereiden vakiomallista, joka toistuu joka paikassa samanlaisena. Koska mm. juuri täällä olin joskus käynyt itse sisälläkin katselemassa ja paikan varsin eheäksi, sekä täysin turvalliseksi toteamassa, päästin innokkaimmat tekemään juuri samaa. Ainakin kolme tai neljä retkeläistä sinne menikin ihmettelemään kännyköitä valaisimina käyttäen ja laskujemme mukaan kaikki tulivat myös ulos.

Bunkkerin ehjää sisäänkäyntiä. Kuva: H.Heikkinen.

Tykkibunkkeri

Jokusia näihin alueisiin ja parenteesiaikoihin liittyvistä asioista sekä kohteista taisin Ingelsintietä ajellessamme vielä kertoa. Kun kyse on tosiaan silloisen luovutusalueen aivan pohjoisrajan tuntumassa olevasta alueesta, sieltä löytyy melkoiset määrät erilaisten rakennelmien jäänteitä. Niitä voi katsella kartalla suunnistusseura Lynxin pitkäjänteisen työn tuloksena täältä. Ja näiden kohteiden läpikäynnistä joskus taannoin löytyy myös tarina tästä blogista ”Parenteesilenkki Lynxin viitoittamana”.

Mutta mennäänpä nyt lopuksi koko tämän Parenteesin jäljet -retken eräänlaisen finaalin luokse. Sellaiseksi olin valinnut yhden varsinaisen tykkibunkkerin, jollaisia oli luovutusalueelle rakennettu paljon harvempia, kuin noita edellisen kohdan konekivääribunkkereita. Juuri täällä Humaljärven eteläpuolella sellaisten jäänteitä löytyy vain kaksi, ainakin minun tietojeni mukaan. Ja tämä on niistä paremmin säilynyt, eli vähän huonommin rikki räjäytetty, sekä puskutraktoreilla täytetty, kuin se toinen.

Opas vauhdissa tykkibunkkerin edustalla. Kuva: V.Reinivuo.

Tuon aivan yhden talon pihapiirin vieressä sijaitsevan bunkkerin luokse kulkeminen metsien kautta olisi kuitenkin ollut tällaiselle pyöräretkelle liian vaikea pala. Mutta onneksi olin omalla testikierroksellani saanut talon isännältä luvan tuoda porukan hänen pihapiiriinsä!

Niinpä me teimme ja kävimme sitten katselemassa tuota järeää betonibunkkeria niin sen päältä, kuin eri syrjiltäkin, havainnoiden useampiakin mahdollisia reittejä osittain rikki räjäytetyn bunkkerin sisäosiin. Pihapiirissä sitten talon isännän ja hänen tuttujensa kanssa jutellessamme kuulimme juttuja siitä, mitä kaikkea jännää he olivat juuri tuon bunkkerin sisällä seikkaillessaan joskus havainneet.

Muun muassa tuosta sinne sisäänkin pääsee. Kuva: V.Reinivuo.

Loppuun asti kaikki hyvin

Jokusista noiden outojen aikojen maastoihimme jättämistä jäljistä täytyi vielä paluumatkallakin kertoa ja tietenkin käydä katsomassa sisällissodassa noilla kulmilla kaatuneiden valkokaartilaisten muistomerkkiä Ingelsintien ja Volsintien risteyksessä.

Kaatuneiden valkoisten muistomerkki. Kuva: H.Vehkamäki.

Matkalla takaisin kohti lähtöpaikkaa, yksi ja toinenkin retkeläinen otti ja suuntasi suoraan kohti omaa kotiaan. Mutta muutamien kanssa jatkettiin vielä takaisin lähtöpaikallemme Viisykkösen vierellä, hyvästeltiin ja toivottiin tapaavamme uudelleen seuraavilla retkillä.

Olihan siinä nyt kai retkeä kylliksi yhdelle sunnuntaipäivälle?

–Kari

Juttu julkaistu aiemmin Lähierä-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.