Nuuksion Vähä-Hauklammen luola, Vihti

Alkuperäinen suunnitelmamme oli viettää Nuuksiossa kaksi päivää perätysten, tutustuen perinpohjaisesti alueen nähtävyyksiin, joihin lukeutuu luolia, hiidenkirnuja, pallokiviä, kalliomaalauksia ja kelluvia turvesaaria. Vaan niin kävi, jotta reissu typistyi reilun puolen päivän mittaiseksi, joten reitin suhteen jouduttiin tekemään ankaraa uudelleenarviointia.

Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui monen tuntema ja lajissaan kenties näyttävin kohde Nuuksion alueella, Vähä-Hauklammen luola. Koska loput reissun kohteista olivat konsanaan toisella suuntaa, oli tämä vahvasti rusinat pullasta -henkinen operaatio jotain syrjäistä pikkutaajamaa vilkkaampaan Nuuksion turstiretkeily-ytimeen.

Odotuksien mukaan paikalla oli muutama muukin retkeilijä, mutta autolle sentään löytyi sopiva sija parkkipaikalta. Reput jäivät odottamaan autoon, kun aloitimme tiukan 1,5 kilometrin siirtymän länsi-luoteeseen. GPS:kin ehti kartalle juuri kohteen siintäessä näköpiirissä. Lupaavana se siinsikin, jylhä kallioseinämä, jossa näkyi rakoilumuotoja.

Kesken viimeisten kymmenien metrien lähestymisen maassa törrötti ryhmä torvisieniä, joka edellytti keräämistä. Tämän jälkeen katse hakikin jo kalliosta suuaukkoa, joka osoittautui odotukset ylittäväksi. Esimerkiksi aiemmin vierailemamme Hiidenpesä oli kohtuullisen vaatimaton suomalaiseksi luolaksi, olivat odotukset myös Vähä-Hauklammen osalta vastaavat.

Suuaukko oli jo itsessään massiivinen ilmestys, kalliorako jonka päälle oli kiilautunut suuri lohkare katoksi. Sen juurella oli kuutiomainen kivi, jonka alla parin metrin pudotuksen päässä oli luolan pohja. Pituutta paikalla oli noin seitsemän metriä, korkeutta neljä ja leveyttä puolentoista metriä. Hieno yksityiskohta oli pitkin kallionpuoleista kiviseinää koko sen alalla valunut vesi. Aivan perältä maanrajasta löytyi vielä toinen sisäänkäynti, heille, jotka ahtautumisesta nauttivat.

Kaikesta näyttävyydestään huolimatta paikka on sen verran yksioikoinen, ettei sen tutkimisessa saa kauaa yli kymmentä minuuttia menemään. Siitäkin huolimatta erittäin suositeltava paikka kaikille Nuuksion kävijöille. Tätä pohdimme, kun astelimme kohti autoa ja valmistauduimme suuntaamaan Nuuksion väljempiin osiin.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6688962 E 361794

2 replies
  1. Samu
    Samu says:

    Käytiin kurkkaamassa tätä. Ehkä vielä vaikuttavampi kun luolassa oli niin paljon jäätä pohjalla ja seinillä ettei tuota pohjalla olevaa kivenlohkaretta näkynyt ollenkaan. Sisäänpääsyä varten piti tehdä kirveellä askelmat/kiipeilyotteet jäähän, ihan ei 10 minuuttia riittänyt.

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Luolissa tuo säilyy vielä yllättävän pitkään. Vesannon Ilveskololla tuli paksu jää vastaan vielä heinäkuun lopulla viime kesänä.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.